keskiviikko 15. tammikuuta 2014

piilosta ja pakkasta

Tänään heräsin jälleen 05:00. Ei tehnyt niin tiukkaa kuin eilen aamulla, kummallista kyllä. Heitin vaatteet niskaan, kamat kasaan ja kahvinpurut mukaan ja lähdin työmaalle. Meinas koko aamu mennä jo siinä vaiheessa pilalle kun astuin autoon istumaan. Ei meinannu käynnistyä, ei sit millään. Kellokytkin oli niin jäässä, ettei se sitten ollut lähtenyt käymään. No onnekseni lähdin ajoissa ja sain kuin sainkin auton lopulta käymään.

No työpäivä liukui mukavasti. Ulkona oli ihana ilma. 
Ja seuraavassa tulee sää kuva, joka siis on tämän päivän haaste kuvan aihe;




Mielekkään työpäivän jälkeen lähdin sitten katsomaan ihanaista kummityttöä ja tietysti siskoani. Olivat sitten leiponeet suklaaneliöitä mulle. nam! Tosin Lulu oli vaan syönyt taikinaa, kun Sini oli leiponut. :D 

Ihana tyttö.


Leikittiin piilosta ja katottiin elokuvaa, joka oli pyöriny jo koko päivän ja yritin saada selvää mitä ihmettä neitonen mulle halus kertoa. Oli kyllä tohkeissaan mun laukun kimpussa ja innostui enemmän, kun annoin laukusta heidän purkin, jossa oli vielä Lulun herkkuja. Lähtöä tehdessäni neiti halus leikkiä mun pipolla ja hanskoilla. Jäipä neitiä harmittamaan kun ei saanutkaan pitää mun pipoa, mutta kuvan sain ikuistettua. Mein sieni päästä. ;)


Tänään tiedossa enää vain lötköttelyä. ♥ 
Huomenna jälleen treenipäivä ja tämän päivän herkuista päätelleen, on ihan hyvä mennä huomenna. Vaikkakin oon ajatellu tän homman niin, että en tuu ruokavaliota muuttamaan mitenkään. Tietysti ei herkkuja joka päivä, ei missään nimessä, mutta tuntuu tyhmältä jos taas otan jonkun suunnan itselleni. Pyrin syömään monipuolisesti joka päivä. Normaalia kotiruokaa ja joskus herkuttelen. :)

Huomenna kuva haasteen aihe on uusin kuva minusta. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti