Kuukausi sitten olin jättänyt kaikki epätietoisuuteen siitä olenko saanut töitä vaiko en.
No todellisuudessa aloitin ne heinäkuun toisella viikolla ja tässä sitä ollaan, odottelemassa töihin lähtöä. Sain tosiaan heti kesäkuun ensimmäisellä viikolla tietää, että olen saamassa vakituisen työpaikan, jos vain sen sitten otan vastaan. Hetken pohdinnan jälkeen päätin, että tässä on tämä mahdollisuus jota olen odottanut jo kauan ja päätin ottaa työn vastaan.
Ollaan tässä sitten harjoiteltu tiiviiseen tahtiin myös norsupalloa. Savonlinnan mm-turnaus olisi tulossa ja sinne olemme joukkueemme kanssa suuntaamassa. Mikä mahtava fiilis tuleekaan aina harkkojen jälkeen, vaikkakin usein väsynyt, mutta se adrenaliininvirtaus!! Onhan tässä muutenkin tullut oman kehon eteen tehtyä yhtä sun toista ja se tuntuu myös hyvälle. Tuloksia on ruoan muutoksen suhteen tullut jo vähän, joten ehkäpä tästä on oikeasti itselle jotain hyötyä. Kunhan vain saan spurtin pidettyä yllä! Avopuoliso on ainakin täysillä tukemassa mua mun projektissa, tosin musta ei tuu todellakaan mitään fitness missiä, mutta jospa saisin itseni kiinteytettyä edes hieman, niin se jos mikä on mahtavaa!
Tämän projektin ohessa tuli sitten tilattua muutamat pöksyt ja paita. Itseasiassa tämä oli miekkosen ajatus, että nyt voisin tilata muutamat tälläiset. Tosin harmittaa, että kesä alkaa olla lopuillaan, mutta kyllä näitä silti voinee pitää vielä vaikka ilmat hieman viilenevätkin.
Nämä siis Jeans.fi:stä
pinkki/vihreä Epäsymmetrinen paita |
Haaremihousut, One size |
I & Yu - mustat printtileggingsit |
Näiden kanssa on nyt sitten mahtava jatkaa tätä kehon muokkaamista. Ainakin on tavotteita tiedossa mihin päästä.
Myöskin remppa on edennyt pidemmälle. Yläkerran huoneisiin on saatu pohjamaalia vedettyä! JEIII! Pian meillä on iso talo ja mulla PALJON siivottavaa! ;)
Tässä nyt tooooooooooosi nopia postaus siitä mitä nyt on kuukaudessa tullu tehtyä ja tapahtunut. Töissä, harjotuksissa ja omissa hommissa siis aika mennyt. Nyt meen alottelemaan töiden tekoa tälle päivälle.
Suvi