torstai 31. lokakuuta 2013

hurahdus

Ostin lankaa ja lankaa! Päätinpä että aloitan neulomaan ihan ITE! Vaikka se onkin mukava saada villasukkia ja lapasia joululahjaksi, mutta jos nyt saisi itse tehtyä itselleen ja avokillekin sukat. Oisin aika ylpee itestäni! 



Sitten tuossa oon selaillu pari päivää myllymuksujen (klikkaa sanaa) sivuja. Siellä on aivan älyttömän upeita kankaita ja sormet alko syyhyämään kun näin ne! Eli ajattelin myös itse ommella pipon ja ehkäpä lorupussin jos toisenkin. ;)

Tästä lähtee mun "mummo"tautini. Ehkä tää on vaihe mulle, joka vie ajatukset täysin muualle. Ja siltä se ainakin nyt tuntuu. Ei ollenkaan tunnu pahalta tämmönen. :)

P.S. 
Pistin meille kodinhoitohuoneeseen/keittiön verhoon lepakoita, joten Halloween welcome to our house! ;)



keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Olette päässäni kaikki yhtä perhettä

Ja vaikka et "rakastan" sanokaan, se tiedossa minulla on.


Viime kirjoituksesta onpi aikaa jälleen. Tässä on ehditty tekemään yhtä sun toista ja montaa lajia on tekemättäkin. Ja mistähän sitä aloittaisi?!

Aloitetaanpa vaikka menneestä viikonlopusta!
Olimme siis Keskustanuorten liittokokouksessa Mikkelissä, jossa meidän johtomme valittiin uusiksi ja päätimme aloitteista jne.
Saimme siis uuden puheenjohtajan ja kaksi uutta varapuheenjohtajaa sekä viisi varsinaista jäsentä ja kaksi vara jäsentä lihaan. Joten aikalailla "puhtaalta" pöydältä lähdetään, ainakin johdon puolesta.
Koko viikonloppu oli mielestäni oikein onnistunut. Nähtiin pitkästä aikaa muita nuoria ympäri Suomen. Ja saatiin jälleen paljon uusia tuttavuuksia ja toivottavasti myöhemmin olevia hyviä ystäviä. En siis vaihtaisi mennyttä viikonloppua mistään hinnasta pois. Omat ajatukset puolueeseen ja muuhun ovat vahvat ja se oma liekki tuolla rinnassa roihuaa hurjemmin. On siis ilo olla tässä tiimissä mukana!
Ja mistä sitä tietää vaikka ensi vuonna olisi minun vuoroni olla lihassa! ;)
Viikonlopun paras ostos oli kyllä muumiperheeni lisäys. Ostin nimittäin viime syntymäpäivänä saaneella lahjakortilla uuden mukin kokoelmaani. ♥

"muutto"


Alkanut viikko on kuitenkin ollut täysin päinvastainen kuin mennyt viikonloppu. Aamuisin ei jaksa nousta sängystä, olo on todella kurja. Päivän mittaan ajatukset lentelevät ihan miten sattuu ja tuntuu ettei pysy kasassa. Tänään oli todella mukava, kun työyhteisöstä tultiin kysymään vointiani. Olin oikeasti otettu ja olen edelleen! ♥ On ihanaa, kun pidetään huolta ja halutaan auttaa. Oma jaksaminen on kuitenkin kaikista tärkeintä, ainakin siltä tuntuu tällä hetkellä. Muutaman päivän päästä ollaan varmasti paljon viisampia jälleen kuin muutama päivä takaperin.

Elämä antaa, elämä ottaa.
 Se kantaa ja voi pudottaa.

Käytiin maanantaina lasten kanssa luistelemassa Tarvasjoella. Meikäläinen ehti laittaa luistimet jalkaan ja menemään jäälle asti sentään, ku tuli pakkotila ottaa luistimet pois jalasta. Kipu oli JÄRKYTTÄVÄ! Sen siitä saa kun kävelee niin harvoin korkkareilla ja no minä sitten koko menneen viikonlopun kävelin korkokengillä. 

Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa!


Tänään kävin pitkästä aikaa salilla kokeilemassa miltä tuntuu. Ja no ei alkanut hyvin! 20min jälkeen totesin, että tää oli tässä ja lähdin menemään. Oltiin tuossa sitten ulkona miehen kanssa ja tehtiin klapeja varastoon ja sisälle. Saapahan takan lämpimäksi. ♥ 
Sitä aikaa odotellessa, kun saa istua sohvalla takkatulen ääressä ja vain olla ajattelematta mitään, murun kainalossa. ♥


Tähän loppuun haluan laittaa menneen viikonlopun tunnelmia ja kuluneen viikon myös. 
Ehkä huomenna on astetta parempi fiilis! 

Ensimmäisen kokouspäivän kuvia ;)

Ehdokkaiden "tarjoilut" ja Mikkelin mamk:in tiloja...

Tuore johto!
PJ Teppo Säkkinen
VPJ Katja Asikainen
VPJ Risto Lahti

Terveiset uudelle puheenjohtajalle! 


Anu & Osku ♥

Lauantai ja sunnuntai välisenä yönä fiilis oli mieletön!
Nukkumaan mentiin siinä 04:40 ja herätys oli 07:30 :D




keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Yksi pyhitetty päivä.

Päivä jota todella moni ihminen toivoo saavansa viikon aikana.

(VAROITUS! Teksti on sekaisin, kuten kirjoittan ajatuksetkin...)

Elämäni rakkauksia...♥



Olen miettinyt, että mistä moinen lausahdus oikein tulee. Olisi hienoa jos oikeasti kerran viikossa olisi se "yksi pyhitetty päivä" itselleen/perheelleen. Päivä jona ei tarvitsisi murehtia mistään eikä juuri oikeastaan tehdä mitään. Tälläkin hetkellä omat ajatukset ja tunteet pyörivät ympyrää omassa päässä. Pitäisi ajatella vielä loppuviikon toimintaa töissä (vaikkakin se on jo suunniteltu..), pitäisi pakata laukut viikonlopun reissua varten ja yrittää pitää ajatukset ja oma pää kasassa. Mahdoton yhtälö?!

Työajatukset ovat onneksi kunnossa. Nautin työstäni ja tiedän, että joka aamu lähden sinne mielelläni ja niinhän sen kuuluukin olla. Kaikki tekeminen ja muu tuntuu luonnekkaalta ja tiimi toimii, josta oon todella ylpeä ja innoissani!

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että pakkaan laukkuja, mutta se miettiminen "no mitä sinne nyt pitää ottaa mukaan?". Minä ainakin pakkaan aina AIVAN liikaa kaikkea mukaan. En osaa jättää mitään turhaa pois, kun mielestäni kaikki on tarpeellista (ja asia on aivan toisin!). Yritän aina tehdä listan asioista joita tarvitaan mukaan, loppujen lopuksi siellä on kaikkea mahdollista ja mahdotonta ja reissun päätteeksi ihmetellään, miksei laukku mene enää kiinni, niin kuin tullessamme. Ehkä siinä on vain harjoittelun paikka meikäläisellä. Laittaa oikeasti laukkuun vain NE tarpeelliset ja sitten miettiä reissussa, että no senkin olisi voinut ottaa mukaan. Tämä yritys laitetaan nyt sitten tänään ja huomenna koetukselle! Joten perjantaina kun matkamme alkaa, voin hyvillä mielin ajatella, että nyt ei ole mitään ylimääräistä matkassa mukana! :)

Viime viikot ovat menneet omalla painollaan. Rutiinit pysyneet samoina, mutta aamulla herätessä kaikki ajatukset pyörii aivan erilailla kuin yleensä ja näin tapahtuu myös iltaisin... Otsikolla enimmäkseen viittaan tässä kohta, koska olisi oikeasti mahtavaa, jos yhtenä päivän EI tarvitsis murehtia maailman menoa. Oma pää saisi vain olla ilman painoa, mutta ehkä jonain päivänä sitten...

Kaikesta huolimatta on pakko pitää pää pystyssä ja jatkaa vain eteenpäin. Nämä harmaat ja sateiset päivät tuntuvat viemän paljon enemmän voimia ja ajatuksia sinne minne ei pitäisi. Ehkä ensi viikolla ollaan viisaampia kuin huomenna. Niinkuin jo aiemmin sanoin,

päivä kerrallaan... ♥

"You don't have to feel like a waste of space
You're original, cannot be replaced
If you only knew what the future holds
After a hurricane comes a rainbow..."



maanantai 21. lokakuuta 2013

Meillä tehdään miestenkin töitä!

Kyllä näin on! Minä vaihdan meidän huushollissa autojen renkaat, kesäksi ja näin talveksi. Minulle se on jotenkin tärkeää saada itse vaihtaa oman auton renkaat. Ja ilman mitään "sähkötyökaluja"!
Siinä samassa sitten vaihdan mielelläni mieheni autoon myös renkaat. Yhdellä kertaa kaikki!

Harmittavaista kyllä, mutta ei tullut otettua kuvia minun renkaiden vaihdosta, olisi kyllä ollut mahtava näky! :D
Meikäläinen kykkii, kiroaa ja hyppii sekä vääntää ja kääntää. :D Ehkäpä todisteita otetaan teille lukijoille kun keväällä pitää vaihtaa kesäkumit! ;) (pitää muistaa!)

Nyt tää typy menee hyvällä mielellä nukkumaan päin ja oottelee huomista päivää! Huomenna meen viettää iltaa hyvän ystävän luokse katsellen ristiäiskuvia viime sunnuntailta! ;)

Have a nice evening! ♥

tämä kuva on otettu v. 2010,
päivää ennen ku mies lähti armeijan palvelukseen!

P.S. Miten on, kuka teidän taloudessanne vaihtaa auton renkaat? Vai viettekö jonnekkin vaihdatettavaksi? :)

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Enempi on maailmaa kuin ikkunasta näkyy.

Viikonloppu suhahti silmissä valonnopeudella!
Tuli nähtyä pitkästä aikaa ihania ystäviä, tuli ensimmäistä kertaa käytyä Stand Up:ssa (minun ensimmäinen kerta), leivoin pullia pitkästä aikaa, hiukseni saivat uuden värin (parhaimman!♥) ja sain kuulla suloisen pojan nimen. Eli oikein loistava viikonloppu takana!

(Kuvat tulevat kertomaan enemmän kuin minun tuhat sanaa.)

Tänään olen ollut jotenkin todella väsynyt ja tuntenut kummallisia tuntemuksia. Olen iloinen, että sain viikonloppuna jutella ihanaisen ystäväni kanssa viime aikaisista tapahtumista. Näitä viikonloppuja toivon rutkasti lisää! Viikon päästä tähän aikaan ollaan todennäköisemmin PALJON väsyneempiä kuin nyt. Nimittäin Keskustanuorten Liittokokous on käyty siinä vaiheessa tältä vuodelta ja meille on luultavasti valittu uusi puheenjohtaja ja hänelle uusia johtokuntalaisia joukkoon. Jännä viikko edessä ja jännempi viikonloppu.

Minä laitan itseni lämpimän peitonalle ja toivottavasti jossain vaiheessa myös uneen.

Lopussa teille palanen Ismo Leikolaa, jota oltiin siis lauantaina Salon Provinssi teatterissa katsomassa ja oli muuten mahtava show! Suosittelen kovasti!



Litran pullataikina, josta tehtiin sitten
korvapuusteja ja pullapitko!



Perjantaina sain uuden värin hiuksilleni,
josta olen haaveillut jo KAUAN! ♥


Illan fiilikset.. Onneksi sentään on hymyä
hiukan ilmassa, onhan sentään ollut
mahtava viikonloppu!

Ismo Leikola Stand Up Show

Tämä kuva ja me neljä lauantaina ♥ kiitos Johanna ja Tommy! ♥




rakkaudella S

perjantai 18. lokakuuta 2013

Loppuviikko



Minun piti eilen illalla ehtiä kirjoittamaan viime päivistä, mutta se sitten jäi. Koko illan palelin vain ja olin sitten kääriytyneenä viltin alle. hurrrr!

Ollaan tällä viikolla oltu jo jääkiekko matsissa, Turussa ostoksilla ja vielä edessäpäin on Ismo Leikola Show sekä luultavasti ristiäisissä kuvaaminen.
Työmaalla on vierähtänyt viikko mukavasti, täällä menossa syyslomaviikko ja tänään se saa päätöksen.

Mutta mennäänpä pari päivää taaksepäin....
Tiistaina oltiin tosiaan miehen kanssa kattomassa TPS-Kärpät matsia ja eihän se ollut mitään kaunista katseltavaa. Turpiin tuli, mutta paikkansa oli myös TPS:llä, tosin niitä ei vain saatu sisään. Huvittavinta oli, että kotijoukkueen valmentajakin joutui viimeisen parin minuutin aikana suihkuun suunsoitosta. :D Että kyllä tällä matsilla oli puolensakin!
(Paljon kuvia tässä kohdassa!)






Suikkaneeeen!


"tappelu, tappelu..."



No keskiviikkona käytiin sitten miehen ja mein ystävän kanssa shoppailemassa. Mukaan tarttui sellaista mitä ei edes pitänyt ostaa, mutta haitanneeko tuo. Ensin käytiin tukussa hakemassa mausteita meidän "hyllyyn". Jotteivät aivan heti loppuisi. 



IKEA:sta meidän piti vain ostaa pannun alusia, joita käytetään meillä leivinuunissa. Juu u! Meidän leivinuuniin laitetaan näitä siksi, etteivät esim. piirakat tai piparit pala pohjasta. Viime jouluna kävi niin että kun piparit näyttivät kauniin ruskeilta päältä, niin alta ne oli täysin mustia, joten päätettiin, että pakko hankkia pientä korotusta sinne, jottei kaikki palaisi. Ostinpas sitten myös tulevaa joulua ajatellen uusia piparimuotteja. Ovat kyllä ihanat! Ja eläimiä ei vielä kauheasti "kokoelmassa" olekkaan! Uusi lakana tarttui myös mukaan, mutta tässä kohtaa on valitettava koska, ainut 120x200 lakana jonka Raision IKEA:Sta löysin oli väriltään valkoinen ja vähiten haluan valkoisessa nukkua, mutta ostinpa sen nyt sitten. Olisi mukavaa jos valikoimaa olisi vähän enemmän. Varsinkin kun muut koot antoivat sentään enemmän valittavaa!



iiiiihanat uudet muotit ♥





Tänään tosiaan on perjantai ja meikäläinen lähtee hetken päästä suuntaamaan kohti työmaata. Huomenna onkin lauantai ja tiedossa on Ismo Leikola Show ja ennen sitä kierros Salon teatterissa. Jännittävää! Ihanaiset ystävämme tulevat kanssamme nauttimaan showsta ja toivottavasti ennen sitä kaffittelusta! ;) Sunnuntaina todennäköisesti luvassa ristiäisfilmailuja (jos nyt ei muutoksia tule..). 

Mahtavaa alkavaa perjantaita & loppuviikkoa kaikille! ♥







lauantai 12. lokakuuta 2013

Banneri uusiksi

Olen tässä pienellä aikaa oppinut tekemään blogilleni banneria. Mahtavaa, että ulkoasua pystyy muokkaamaan suhteellisen paljon. Uutta ilmettä on mukava laittaa omaan blogiin ja ehkäpä lukijatkin nauttivat, kun ilme muuttuu toisinaan Tällä kertaa ajattelin, että olisi hieman syys tunnelmaa ja sitten tärkeimpiä asioita minulle.

Tämän bannerin ja tuon edellisenkin tein Picasalla. Sinne saa mukavasti lisättyä kuvia, muokattua kuvia ja tietysti tehtyä erilaisia bannereita ja kaikkea muutakin!
Ensiksi pitää valita montako kuvaa haluaa ja minkä kokoisia. Minusta maksimi kuvia tälläisessa bannerissa on viisi. Enemmän jos laittaa niin kuvat menevät liian pieniksi tai jos suurempia niin bannerista tulee liian suuri.


1. Valitse banneriisi haluamasi kuvat
ja paina rinkulassa olevaa painiketta



2. Seuraavaksi voit muokata miten haluat
kuviesi näkyvän bannerissasi ja viimeiseksi
painaa luo kollaasi nappulaa.


3. Seuraavaksi tekstin kirjoittaminen.
Jos haluat bannerissasi näkyvän blogisi nimen,
voit kirjoittaa sen tekstityökalulla.


4. Viimeiseksi voit rajata bannerisi halutun kokoiseksi.


5. Lopputuloksen ällistyttävä banneri! :D


6. Lisääksesi sen blogiisi mene ulkoasu asetuksiin ja paina
blogisi otsikon kohdalla muokkaa.


7. Valitse tietokoneelta tiedosto ja lisää se.
Sen jälkeen valitse kohta otsikon ja kuvauksen tilalla.
Lopuksi paina tallenna.

Viimeiseksi kannattaa katsoa esikatselun kautta miltä bannerisi näyttää. Mallin asetuksista pystyt muokkaamaan banneriasi, jos tuntuu siltä, että kuva ei ole oikeassa kohdassa. Itselleni se meni täydellisesti paikalleen, johtuen varmaan siitä, että edellinen banneri oli samankaltainen.


Toivottavasti tästä oli jotain apua joilleki! ;)

Täällä ilta jatkuu pannaria syöden ja juotavia juoden (meikäläinen kuitenkin tyytyy batteryn!) 


perjantai 11. lokakuuta 2013

syyskuvia



Tule kanssani syksyisiin hetkiin,
sade ikkunaruutuun kun lyö,
kun on puusta poissa jo lehdet
ja hämärä valoa syö.


Syksy, ole tervetullut
nyt koivut keltakultaa
loistaa auringossa,
pihlajat on pelkkää purppuraa
ja vaahterassa
ruskalehdet vilkuttaa.


Hiljaa, hyvin hiljaa
valuu kesä minusta pois,
tässä, kun istun verannalla
ja lehdet varisevat omia aikojaan.
Lopulta on vain verkkaan liikehtivä
sumu ja täyttyvä yksinäisyys.


Kun kellastunut maahan liitää lehti,
kun tuuli tummaa syksyvirttään soi,
ne kieltä niin kummaa kuiskaella ehtii,
se sadun kauniin meille tarinoi.



keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Stop giving up!



Otsikon sanoin!
Tän päivän reeni fiilis on mahtava ja paikat on kipeät!
Oon ylpee ittestäni, että oon alottanu kuntosalilla käymisen ja saanu siitä oikeasti itelleni harrastuksen. Se ei jääny vaan yhteen tai kahteen kertaan vaan oikeasti siellä on käyty kesästä asti jo. Tuloksia ei kauheasti oo näkyvillä (omasta mielestä ainakaan), mutta isäntä on kyllä sanonu, että jalatkin on pienentynee.
Ehkäpä tästä siis on OIKEASTI hyötyä itselleni ja siltä ainakin joka reenin jälkeen on tuntunut.

Jossain vaiheessa saatan laittaa jotain onnistumis kuvia, kunhan niitä tuloksia alkaa näkymään! Lihastenkasvulla ei niin paljoa ole väliä, kunhan oma kroppa kiinteytyisi hiukan. Tavoitteita siis on, joten niissä pysytään!
Ainut mitä tässä oon miettiny eniten on tuo ruoka puoli. Tykkään kasviksista, kanasta ja lihasta. Perunaa en oo syöny ja jos syön riisiä tai makaronia, niin nekin ovat tummaa. Syön mielestäni normaalisti ja oon pyrkiny pitämään herkut todella vähissä, max. kerran viikossa. Eli syön aamupalan, lounaan, välipalan ja pyrin syömään päivällisen ja myös mahdollisesti iltapalaksi hyvin pientä. Ainakin YRITÄN!
Olen miettinyt, että en ole sellainen ihminen joka jaksaisi katsoa kaloreita tarkkaan, joten mietin vain mitä syön ja minkä verran. Proteiinia lisännyt oon rutkasti ja ainakin se lienee hyvä juttu. Mietin tässä vain, että mitä siitä sitten puuttuu, vai onko kaikki kohdillaan? Yritän käydä salilla sen 3xvkssa vähintään, jotta ehtii pitämään lepopäivät.

Eli vinkkejä ja nippeleitä tänne päin! ;)
Lopuksi muutava inspiskuva!!!