tiistai 31. maaliskuuta 2015

Sairastupa

Täällä sitä ollaan lojuttu kotosalla.
Sunnuntai aamuna tuntui vatsa kummalliselta ja siitä se sitten lähti. Tulipa posliinipönttö tutummaksi pitkästä aikaa. :(
Tänään jo paljon parempi olla, mitä parina päivänä ollu. Edelleen kyllä uupunut, mutta huomenna todennäköisesti töihin, ellei tapahdu jotain muutosta.

Sunnuntaina soittelin päivystykseen tiedustellakseni, että onko syytä huolestua kun kipu oli erilainen. Särkylääkettä kehotettiin ottamaan ja seurailemaan tilannetta. Kertoivat että norovirusta on liikkeellä ja paljon. Eipä lohduttanut mieltä yhtään. Saatika kun mitään pystynyt syömään, onneksi juomaan pystyi.

Eilen aamulla kävin hoitajalla ja sain ohjeita pariksi päiväksi. Jos pelkkä kipuilu jatkuu, otetaan tulehdusarvot. Katsotaan onko sittem jotain vakavampaa. Toistaiseksi kivutkin ovat poissa, joten eiköhän tää ollu lievä vatsapöpö tai jotain vastaavaa. Olo voisi kyllä kohentua vähän enemmän. Raittiin ilman puutos on ainakin!

Mut eipä oo tarvinnu yksin sairastaa, kun mein rakkaat kissat on pitänee huolta musta. Vähintään yks heistä on joko jaloissa tai muuten kiehnää kimpussa. <3

Mutta tästä tosiaan parempaan suuntaan näyttää menevän. Katsotaan mitä ilta vielä näyttää.

Muistakaahan hygienia! :) Kevät on pöpöjä täynnä!

torstai 26. maaliskuuta 2015

Aamu

Ihanaa torstai huomenta! :)
Täällä on aamu alotettu ihan rauhassa. Murun kanssa ensin aamupalaa ja sen jälkeen ihan vain oleskelua sekä ostoslistan kirjottelemista. Tänään olisi tarkoitus lähteä kaupoille, kun töistä päästään. :)

Yhden ihanan kevään merkin laitoin kotiin ja se on rairuoho. Pääsiäinen on aivan pian ja pakkohan se on saada ruohot kasvamaan. Mietein kovasti, että millaiseen astiaan ruohot voisi laittaa kunnes hoksasin omistavani yhden vihreän lasin. Sen jälkeen sain idean laittaa myös iittalan tuikkukippoihin kasvamaan rairuohoa. :) Näyttävät söpöiltä! <3

Nyt tarttis saada omat kamat kasaan ja aloittaa suuntaaminen työpäivää kohti. Hiukan kyllä houkuttelisi jäädä tähän sohvalle, mutta pian on jo viikonloppu. :)
Aurinkoista Kevät päivää!

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Aurinko

Sain viime viikon olla työmaalla ns. "viikon aurinko". Ja oli kyllä oikein mukavaa olla.
Mielenkiintoinen saada tyäystäviltä kuulla, minkälainen olen heidän mielestään.

Hymyn saa aivan varmasti joka aamu näillä teksteillä! :)











Ihan huiput Naiset!

Vaikka töissä tuntuukin olevan toisinaan aika rankkaa (tai sitten johtuu vaan omista fiiliksistä), niin ei näiden lauseiden jälkeen harmita mikään työhön liittyvä! :)

Tässä ollaan viime aikoina elelty jälleen kerran hiljaiseloa blogin suhteen. Kaikenlaista on tehty ja kaikkialla on oltu. Kevät siivoukset alotettu kotona ja alkaa koti näyttää taas hyvältä. ♥ 
Oma fiiliskin on ollut yllättävän pirteä kaikesta huolimatta. Ehkä pienen pientä kevät väsymystä ollut hiljaista, mutta taitaa mennä pikkuhiljaa ohitse. Kevät kun tuo tullessaan yhtä sun toista mukavaa juttua. ;)

Tässä ollaan muuten jo parisen viikkoa fillaroitu töihin, lukuunottamatta aamuvuorona ja yhtenä aamuna kun oli ketjut pois paikoiltaan. Tänäänkin fillaroittin kylmässä, pistävässä sateessa työpäivän jälkeen kotiin (kaupasta poikkesin hakemaan vähän jätskiä illaksi).

Jahka tästä saan aikaa enemmän tai lähinnä aikaiseksi, niin kirjoittelen teille useammin. Niinkuin olen jo moooonen monta kertaa luvannutkin! :D Ehkä sitä on turha enää kirjottaa, kun näitä tekstejä tuppaa muutenkin tulemaan aina silloin tällöin, vaikka hetken tulisikin muutama per viikko!


Iloista alkanutta viikkoa! ♥ 
Nauttikaa tulevasta keväästä