maanantai 28. huhtikuuta 2014

Mustikkapannukakku


Tämän illan herkku:

Mustikkapannukakku

1 l valion punainen maito
4 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
½ rypsiöljyä
1 tl suolaa
200 g pakaste mustikoita
2 rkl sokeria


Sekoita maidon joukkoon munat, jauhot, öljy ja suola.
Anna taikinan turvota n. ½ tuntia.

Kaada taikina pellille ja ripottele päälle jäiset mustikat sekä sokeri.

Paista 225 asteessa n. 30min.

Tarjoile vanilijajäätelön tai vanillan kanssa. 

Maistuvaa maanantai ehtoota muruset. ♥

torstai 24. huhtikuuta 2014

"Siistii"


Täällä sitä ollaan taas. Ruudun takan kirjottelemassa teille ihanille!

Tänään saatiin viimeinen paneeli lyötyä kattoon! \o/ Ei enää panelointia!! Listojen laittamista on kyllä jonkin verran, mutta aikanaan niitäkin asennellaan. :)

Viime viikonloppuna oli sitten pääsiäinen ja sen kunniaksi NELJÄN päivän loma. Tai no vapaat. Oli kyllä niin ansaittu se viikonloppu että. Laatoittaja oli meillä sitten koko pääsiäisen, tai no ei maanantaita. Perjantaina tosiaan tehtiin yläkerran wc:n laatoitus. Lauantaina laatoitettiin sekä alakerran wc että takan edusta ja sunnuntaina oli sitten se saumaaminen! 
Voi kyllä oli hommaa! Ensin pesin yläkerran wc:n seinät KOLME kertaa. Alakerran wc:n seinät KOLME kertaa. Sitten yläkerran lattia KOLME kertaa ja alakerran lattia KOLME kertaa ja vielä takan edusta KOLME kertaa. Monen monta kertaa edes takasin menoa, sisälle ja ulos. Kyllä oli sunnuntai ehtoolla sen mukanen olokin, että on jotain tehnyt. Maanantaina sitten pesin illalla vielä kertaalleen kaikki. 
Mutta oli kyllä palkitsevaa itse pestä vessat, kun laatoittaja kehui työn jälkeä. ;) 
Huomenna pitäisi pestä vielä uudelleen, kun eilen saatiin laitettua lattian silikonit kuntoon. Nyt on siis saanut kuivua rauhassa. 

Alakerran WC 

Yläkerran WC

Pääsiäis viikonloppuna kävi myös ystäviä kylässä pitkästä aikaa sekä mun pikkuveli. ♥ 



Oli oikein mukava sunnuntai-maanantai välinen yö. :) Muurinpohjalettuja tehtiin kahteen otteeseen, kun ensimmäinen satsi meni nopiaan parempiin suihin ja sitten he totes, että uus taikina on pakko valmistaa. No isäntä ja kassaneiti lähtivät reippaina sitten kauppareissulle. :P Me jäätiin pikkuveljen kanssa vahtimaan nuotiota. :) Siinä sitten vahtiessa saapui pihaan audi ja sen mukana Heidi ja Heikki. :) Saatiin joululahjat vaihdettua tälläi lähellä kesää. ;) Ihana lahja tulikin, suklaata ja Heidi oli neulonut mulle tuubikaulahuivin. Ens talvea odotellessa! ;)



Nyt on kyllä ilmoja pidellyt! Ihania ilmoja! Työmaallakin on mukava olla ulkona, kun lapset nauttii ja aikuiset nauttii! :) Mutta kyllä tässä odotellaan jo kesälomaakin. Ihanan pitkä juhannus tiedossa. Ei siihenkään ole enää pitkä aika. Jospa silloin sitten saisi laittaa jalat vaan "olalle" ja rentoutua oikein kunnolla. :) Syksyllä meikäläinen jatkaa sitten eskaripuolella, ainakin viimeisen tiedon mukaan. Ihanaa kun saa keksiä paljon uusia toiminta tapoja ja uusia askarteluja jne. jne.

Onpas tää oikein sydän postaus... hui! :D

Tiistaina käytiin ostamassa meille wc-pöntöt! Kunhan pöntöt saadaa paikoilleen, ni sitte pääsee testailemaan, tuliko hyvät ostettua! :D Yhden työkaverin kanssa tänään jutusteltiin ja todettiin siinä sitten, että en mä muuta sitte kotona teekään, ku istu posliinilla. :D 
Samalla reissulla ostettiin wc-harjoja, wc-paperi telineet jne. pientä tilpehööriä. Kyllä pian kelpaa! :D



Aamulla ajattelin, että olisin kirjotellu teille, mutta sitten kello näytti jo niin paljon, että päätin siirtää sen iltaan ja no yöhön tää menee taas. :D Aika yllättävää?!?
Mutta tuleepahan postattua teille, kera kuvien! :) 
Ehkä mä muutun ahkerammaksi taas, kun on aikaa enemmän ja lähinnä energiaa enemmän. Tällä hetkellä on yllättävän pirtee olotila, mut viime päivät/illat on ollee tosi uuvuttavia. Tiedä sitten onko kevät väsymys tuloillaan. :S
Tästäkin kuitenkin selvitään ja kaikesta tulevasta! Positiivinen asenne on oltava ja päivä kerrallaan edettävä. :) 

Nyt mä kuitenkin stoppaan tähän ja jatkan taas toinen ilta! Huomenna on perjantai ja tää viikko on mennyt kyllä hujauksessa! 

Ensi viikolla vietetään Vappua!! Wihiiii! 
Onko jollekin tiedossa Vappujuhlia?

P.S. Otsikko kuvaa menneen viikon/viikonlopun hokemaa. :D



sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

laattoja, laattoja, laattoja...

Menneet viikot postauksessa oli puhetta siitä, että pientä takapakkia oli remontissa meneillään. 
Asia kuitenkin korjaantui, sillä saimme meille oikean laatoittajan tekemään meidän vessat ja takan edustan kuntoon. Meillä tosiaan viikko aikaa perjantaina lähti laatat seinistä ja siinä vaiheessa sitten todettiin, että itse ei hommaa uudelleen tehdä vaan nyt tarvitaan ammattilaisen apua! 
Onneksemme saimme todella nopeasti laatoittajan ja juuri sopivasti näihin pääsiäisen pyhille. 
Suuri kiitos hänelle! 

Eilen ja tänään laatoittaja ahkeroitti yläkerran ja alakerran vessat sekä alakerran takan esustan. 
Huomenna olisi sitten luvassa saumaaminen ja meikäläinen pääsee aputytöksi. ;) 
Saapa nähdä sitten kuinka käy, mutta onpahan ammattilainen kuitenkin opastamassa. 
Molempien vessojen seinät pitäisi yhteensä kuuten kertaan pestä ja lattiat sitten yhteensä neljään kertaan. :D Aika homma tiedossa, mutta uskon selviäväni siitä! 
Kunhan asenne on oikea!

Huomenna ajattelin myöskin vaihtaa kesärenkaat autoihin. Jos vain pesemisten jälkeen jaksaa tehdä jotain. Tarkoituksena olisi myös paistaa ensimmäiset muurinpohjaletut, jos vain isäntä ja kassaneiti saavat grillin kasattua! ;) Homma on sitten heistä enää kiinni, aineet on, taikina tehdään ja plätyt paistetaan! ;)

Seuraavassa teille kuvia tämän viikonlopun hommista. Aikamoinen tekeminen olisi ollut itsellä, mutta ensi kerralla tietää ja osaa vähän enemmän. Ehkä me joskus osataan laittaa eteisen lattia uusiksi. ;)

Yläkerran vessan vaihekuvia.
En ollut ahkera kuvaamaan eilen, joten nämä jäivät vähille..

Pesin tänään ikkunoita vähän lisää ja sen jälkeen kävin kaupassa.
Sillä välin isäntä ja laatoittaja olivat keskustelleet,
että saisin pohtia minkälaisen laatoituksen haluan takan eteen.
Oli aikamoista sompaamista suuntaan jos toiseen, kuitenkin lopputulos mielyttää kovasti!

Edustan laatoitusta.
Kyllä se vaan on niin meidän näköinen!


Alakerran vessan vaihekuvia.
Aina vaivihkaa kävin kuvaamassa, kun laatoittaja kävi ulkona pilkkomassa laattoja. 

Olen saanut facebookissa arkikuva haasteen ja tässä on tämän päivän kuvat.
Huomenna sitten edessä viimeinen...

Huomenna jatketaan! 
Toivottavasti pääsen postailemaan teille saumaamis postauksen! 
Tai ainakin ees jotain kertoa siitä hommasta teille. :)



perjantai 18. huhtikuuta 2014

Ihana kevät....♥

Kävinpä napsimassa muutamia kuvia jälleen, 
kun ihanainen kevät aurinko pilkistelee vieläkin tuolta puiden takaa.
Meidän takapiha kukkii täysin leskenlehdistä. 
Onneksi mukaan mahtuu muutama krookuskin. ♥
Tässä meidän takapihan asukkeja. ;) 

Ihanaa kevättä rakkaat lukijat ja kanssa eläjät.

Se on vihdoin tullut kunnolla meille! :)
(Kuvat muokattu picmonkey:lla)




torstai 17. huhtikuuta 2014

Menneet viikot...

Menneet viikot ovat menneet aikalailla kotia laittaen ja töitä tehden. 
Myönään, että en ole jaksanut kirjoittaa tänne ja siksi siis jättänyt tämän erittäin vähälle...
Harmittaa, mutta aina ei jaksa/ehdi joka paikkaan.

Tässä parin viikon aikana on tapahtunut yhtä sun toista, hyvää ja pahaa... 
Rempassa tuli pientä takapakkia, mutta hommat onneksi korjaantuu nyt pääsiäis viikonloppuna. Aina ei mee nappiin, mutta ei sen tarvitsekkaan. 
Ei voi oppia, jos ei tee virheitä. 
Eikös se niin yleensä mene?

Sanat on nyt todellakin hukassa. 
En tiedä mitä oikein kirjoittaisi tai lähinnä mistä sitä aloittaisi menneiden viikkojen suhteen...
Kokeillaan...

Viime perjantaina kävin työpäivän päätteeksi katsastamassa MINI:n ja samalla reissulla kävin ostamassa tarvikkeita remppaan. Samaisella reissulla ostin itselleni myös uuden "lelun". :D Ostin Kärcherin WV70 ikkunapesurin. Kyseisen laitteen otin sitten tämän viikon maanantaina testiin ja oman kokeman perusteella laite kyllä toimii. Olen erittäin tyytyväinen ostokseeni. Pakettiin kuului itse kuivain, suihkepullo ja pesuaine, 2x pesupyyhe ja laturi. Laitetta ei ole vaikea käyttää. Latasin itse sen yhden vuorokauden ajan. 
Hommat lähti hyvin käyntiin. Kuivainta on helppo käyttää ja suihkepullokin vaikuttaa hyvältä. 
Tietenkin jos itsestä tuntuu vaikealta pestä samalla laitteella millä suihkuttaa pesuainetta, niin toki voi hankkia sienen taimuunvastaavan erikseen. Itse ostin eilen laitteeseen erikseen pienemmän kuivainpään, jotta saan pestyä myös pikkuikkunat. Mutta kotona kun kokeiltiin, niin todettiinpa, että on liian suuri meidän pikkuikkunoihin. No mutta tuskin tulee olemaan turhake. Kuitenkin koko laitteella pystyy myös kaakeleita sun muita kuivaamaan, joten käytössä tulee olemaan. Jos olet miettinyt sen ostamista niin itse sitä suosittelen sinulle! Itse rakastuin siihen! :)

Kuvaajana toimi itse isäntä! ;)





Menneinä viikkoina on myös lakattu ja maalattu. Isäntä on enemmänkin maalannut ja minä sitten lakannut listoja. Nyt on sitten yläkerran toinen makkari täysin valmis ja no täällä sitä naputtelen lattianrajassa. :D
Alakerrassa ollaan kaappeja tyhjennetty ja siirretty. Makuuhuone näyttää makuuhuoneelta, kun huonekaluja on vähentyny. Ja enää ei muuten asuta yhessä huoneessa!! :D

Viime sunnuntaina meillä kävi virpojia! ♥ 
Eipä ole koskaan täällä käynty virpojia mun aikana, ennenko nytten. Naapuruston lapsosia ja ihanainen kummityttö. Ihana yllätys! 
Kummityttö oli erittäin iloinen palkastaan.

Nyt kun on vähän päästy menneeseen kiinni, niin nyt on hyvä tippua tähän hetkeen... 





Tänään alkoi PÄÄSIÄISLOMA! :) Tuntuu aivan kuin olisi perjantai, vaikka nyt on vasta torstai. Hassua!
Pääsiäisloman kunniaksi halusin leipoa jotain makoisaa ja tällä kertaa se oli valkosuklaa mokkapaloja. Tein mokkapala taikinan ihan normaalisti, mutta lisäsin valkosuklaahippuja joukkoon, leivitin pellille ja leivinuuniin. Kun pohja oli jäähtynyt, tein kuorrutteen ja sen päälle "koristeellisesti" sulatin valkosuklaata lisäksi. Kyllä nyt on suklainen loma tiedossa. ;) Voin laitella koko ohjetta tänne jonain päivänä.


Nyt kun ootte jotenkin kärryillä siitä missä täällä mennään, ni nyt mä lopetan tältä istumalta tänään. Säkkituoli lattialla ja näppäimistö sylissä on vähän erilainen olla, kuin tietokonepöydän äärellä kirjoittelemassa.
Mutta tässä nyt kuulumisia meiltä!

Ihanaa pääsiäistä kaikille murusille!





tiistai 8. huhtikuuta 2014

Sinustakin buzzadoriin?

Olen sitä mieltä että sinunkin tulisi olla Buzzador!

Buzzadorina saat mahdollisuuden päästä testaamaan uusia tuotteita ja palveluita ilmaiseksi, sekä kertoa ystävillesi niistä. Useimmissa kampanjoissa myös ystäväsi saavat mahdollisuuden päästä osallistumaan tuotteiden ja palveluiden testaamiseen.
Se kuinka nopeasti pääset ensimmäiseen kampanjaan mukaan, riippuu siitä kuinka hyvin sovit kampanjan kohderyhmään, jonka asiakas on määrittänyt.
Kun sovit kampanjan kohderyhmään, saat tietoa kampanjasta sähköpostitse. Sitten pääset valitsemaan haluatko osallistua kampanjaan, vai etkö halua.

Seuraa tätä linkkiä rekisteröityäksesi Buzzadoriksi (minun käyttäjänimi on Ssuvina):

Voit myös lähettää sähköpostiviestin:  
Finland Ssuvina  osoitteeseen register@buzzador.com 
tai lähettämällä tekstiviestin:  Buzzador Ssuvina  numeroon +4560991000 saadaksesi kirjautumistiedot välittömästi. 

Ensimmäisellä kirjautumiskerralla pääset viimeistelemään käyttäjäprofiilisi, jolloin pystymme valikoimaan sinulle sopivia kampanjoita. 
Jos haluat tietää enemmän mitä Buzzadorina oleminnen tarkoittaa, voit lukea lisää täältä:



sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Lopulliset äänet on laskettu...

Noniin! 
Eli tänään oli sitten viimeinen päivä äänestää tuota mun banneria. Nyt laskujen mukaan, olette päätyneet tähän banneriin:


Uusi banneri tulee tänään käyttöön, heti postauksen jälkeen! :)

Meillä remppa on edistynyt siihen suuntaan, että mä oon rampana! :D Sain eilen laatotettua yläkerran vessaa ja on semmosta hommaa kyllä, ettei toista ole! :D Saas nähdä mikä on lopputulos sitten! Toivottavasti hyvä! Ja toivottavasti laatat pysyy seinissä ei ainakaan vielä ole tippuneet
Tänään piti jatkaa laatotusta, mutta aamulla kun heräsin, niin hyvä kun pääsin sängystä ylös. Pienessä kopperossa touhuaminen, kääntely ja vääntely, otti sen verran meikäläiseen, että hyvä kun pystyssä pysyy ja jalat kantaa. Nauraminen ja puhuminenkin ottaa koville. Huh! Ehkä mä selviin tästä! Huomenna töiden jälkeen olisi tarkoitus jatkaa laatotusta ja saada sitä sen verran pitkälle, että tiistaina saisi sitten viimeiset seinälaatat laittaa seinään hope so! No sepä nähdään sitten huomenna...

Tänään isäntä ja kassaneiti laittelee täällä paikkoja. Pitäisi listoja sahailla ja mä hoidan sitten sapuskan ja kaikki muut yleelliset herkut. :D Myöskin ihanaiset ystävämme ovat tulossa meille käsipariksi, lasten-/vierashuoneen toisen vaatekaapin kausaukseen. :P Sitä innolla odottaen! 

Lisäilen muutaman kuvan tältä viikolta nyt tähän loppuun. 
Katsotaan miten useasti sitä ehtii taas päivittelemään teille.









Kiitos suuresti teille äänestäneille! Katsotaan kesällä sitten uudestaan banneri kisaa! ;)

P.S. Kamera ei ollut yhteistyökykyinen kanssani... -.- 
Ja blogger näyttää kuvat tyhminä jälleen kerran, pöh!

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Banneri äänestys

Heissulivei!

Huomasin eilen, että olisi pitänyt postata noista bannereista teille aikaisemmin jo, mutta teen sen nyt!

Eli äänestys on ollut käynnissä ja olette saaneet äänestää näitä kolmea kuvaa:

1.

2.

3.

Ensimmäinen ja toinen banneri ovat tähän mennessä saaneet huimat KAKSI ääntä ja tuo kolmas sitten yhden. Mutta nyt on edelleen aikaa äänestää vielä! Eli minkä bannerin haluat minun laittavan?! :)

Äänestäkää kommenttiboxiin kuvannumeroa. 
Äänestysaikaa on ainakin tämän viikon ajan vielä! 
Eli sunnuntaina 6.4. loppuu äänestysaika! :) 
Tulen poustailemaan toivottavasti teille tästä vielä tällä viikolla muutamaan otteeseen. ;)

Ihanaa tiistaiaamua kaikille ja pistäkäähän lämmintä päälle!! ♥ ♥

Täällä mittari näytti painuneen alle nollan ja kunnolla! 
Hyrrrrr!