perjantai 15. kesäkuuta 2018

Rypäleraskaus

Olen teille aikoinaan luvannut kirjoitella mitä meille muutama vuosi sitten tapahtui. Kuitenkaan silloin en saanut ajatuksia kirjoitettua julkisiksi. Edelleen minulla on luonnoksissa monta erilaista postausta valmiina julkaistavaksi, mutta ajattelin tehdä niistä yhteenvedon...

Se mitä seuraavaksi teille kerron, on ollut todella vaikea asia käsitellä ja edelleen sen ajatteleminen tuntuu erittäin tuskalliselta, vaikka meille on annettu ihana poikamme, Tuukka.



Syksyllä/talvella, 2015, odotimme toistamiseen pientä, mutta todella suurta ja mullistavaa ihmettä saapuvaksi.

Elokussa 2015 tein ensimmäisen positiivisen raskaustestin. Olimme erittäin onnellisia ja valmiita tulevaan, vaikka 2016 syksylle olimme päättäneet hääpäivämme, totesimme silloin, että häät suunnitellaan sitten tämän mukaan.
Kuitenkin tämä päätyi keskenmenoon. Tämä keskenmeno hoidettiin lääkkeellisellä tyhjennyksellä. Sen jälkeen alkoi muutamien viikkojen ahdistus ja suru. Vaikka tiesin, että tämä ei ole maailmanloppu, mutta kukapa haluaa kokea keskenmenon?

Loka- marraskuun vaihteessa plussasin uudelleen. Kyllä melko nopeasti tulin uudelleen raskaaksi. Saimme aikaisemman keskenmenon vuoksi varata tähän varhaisultran, joka tehdään 7 raskausviikon tienoilla. Kun pääsimme ultraukseen, ei lääkäri löytänyt silloin sykettä, muttei antanut vaipua epätoivoon vaan saimme viikon lisäaikaa.

Lisäaika ei auttanut asiaan, vaan jouduin sitten kaavintaan. Raskaus oli keskeytynyt.
Olin hurjan onneton, surullinen ja vieläkin saan tunteet joita silloin koin. Ei sitä vaan pysty olemaan sinut sellaisen asian kanssa.

-----

Toimenpide silloin sujui suunnitellusti ja toipuminen myös melkein. Neljä päivää kaavinnasta alkoi kirkas verinen vuoto, josta tiesin heti, ettei asiat ole niinkun niiden pitäisi ja olin oikeassa.
Tutkimuksiin pääsin silloin samana päivänä ja silloin annettiin tiedoksi rypäleraskaus.
Lääkärin tutkittua ja kerrottua, että tämä mola on koko kohdun täyttänyt (5cm*5cm*2,5cm), hän soitti kiireellisesti tyksiin, jotta seuraavana päivänä olisi uusi toimenpide.

Rypäleraskaus (mola hydatidosa) on istukan sairaus, jossa istukan nukkalisäkkeet turpoavat rakkulamaisiksi. Kohdussa on rypälemäisesti turvonneita nukkalisäkkeitä, mutta ei sikiötä. Hoitamattomana rypäleraskaus voi tunkeutua kohtulihakseen (invasiivinen mola). Noin yksi tuhannesta raskaudesta on rypäleraskaus.
Rypäleraskauden riskitekijöitä ovat ikä (yli 40 vuotta tai alle 20 vuotta) ja aiempi rypäleraskaus. Tauti on selvästi yleisempi Aasiassa kuin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Suomessa todetaan vuosittain noin 60 rypäleraskautta.

Saimme lähetteen uuteen kaavintaan. Se olikin reissu, jota ei unohdeta! Muistan kuinka tuskissamme odotimme minun vuoroani kaavintaan, joka lopulta päätettiin olla tekemättä. Yhden vuorokauden ajan olin syömättä ja juomatta. Sain kuitenkin tipan, joka sitten ei päästänyt minua kuivumaan. Tunsin kyllä oloni erittäin hylätyksi, kun missään kohtaa ei annettu ajatustakaan sille, koska olisi minun toimenpiteeni vuoro. Mies kulki Turussa sen päivän ja odotti vain soittoani. Viimein kun lähdettiin kiireen vilkkaa leikkaussaliin päädyttiin olla tekemättä kaavinta, kun huomattiin molan kasvaneen aivan kohdun takaseinämään ja sen poistaminen olisi tuottanut suuren verenhukan, jonka seurauksena minua ei tässä välttämättä enää olisi.
Tunsimme molemmat suurta vihaa tässä vaiheessa hoitohenkilökuntaa kohtaan. 

Sairaalassa vietettiin kaksi päivää ja tuli sitten käytyä yhdessä sun toisessa tutkimuksessa. Inhottavinta oli, kun aamulla sinut tullaan hakemaan keuhkokuville, etkä tiedä syytä siihen. Lopulta, samaisena päivänä, minulle kerrottiin, että kaikilla tutkimuksilla katsottiin ettei kasvain ole levinnyt muualle. Tilanne käytiin läpi erittäin rauhallisin ja maltillisin mielin. Minulle kerrottiin miten tulemme toimimaan seuraavaksi. Hoidot aloitettaisiin samana päivänä ja pääsisin illalla kotiin. Olin onnellinen kotiin pääsystä, mutta kaikki muu olikin jotain aivain muuta.
Myöhemmin kävin varjoainekuvauksessa sekä pään magneettikuvassa ja molemmat tutkimukset selvitin puhtaasti läpi.

Näin jälkeenpäin olen huomannut, miten hoidot vaikuttivat muutenkin minuun.
Laihduin huimasti, en tarkoituksella, mutta stressi ja lääkkeet saivat sen aikaan.

Minulle annettiin sytostaattipistoksia joulukuusta 2015, kesälle 2016 asti. Kahden viikon välein, joka toinen päivä ja joka toinen päivä tabletti lieventämään pistoksen haittavaikutuksia. Se oli aikamoinen puoli vuotta. Raskaushormoniani (HCG) tarkkailtiin seuraavan puolen toista vuoden ajan, jotta se pysyisi alle 1.
Mola kun todettiin, oli arvot 30 000 paikkeilla.

Alku oli rankka, olin väsynyt ja aivan jossain muissa maailmoissa, kuin monet kuvitteli. Onnekseni omistan erittäin huumorintajuisen miehen, joka sai minulle hymyn huulille, vaikka tunsimme molemmat surua. TYKS tuli erittäin tutuksi ja sen hoitajat. Voin olla kuitenkin kiitollinen minua hoitaneista hoitajista. He olivat erittäin empaattisia ja osaavia työssään. He antoivat myös vihreää valoa tulevan suhteen. Olenkin pohtinut, pitäisikö käydä näyttäytymässä pienen miehen kanssa ja kertomassa kuulumiset heille...?


Monet ajattelee kaiken olevan todella yksinkertaisen helppoa. Itselle kuitenkin on tullut selväksi, että mikään ei todellakaan ole helppoa. Sitä on alkanut elämään kaiken tämän jälkeen aivan eritavalla, päivän kerrallansa, melkein tunnin kerrallansa.

Olin hoitojen alussa sairauslomalla pari kuukautta, koska työnteosta ei tullut mitään. Ajatus lasten kanssa työskentelemisestä tuntui pelottavalta ja erittäin surulliselta. Siskoni lapsista sain jonkinlaista voimaa, vaikka heitäkin kun kävin katsomassa tunsin suurta surua ja mietin vain, saanko kokea tuota äitiyden tunnetta koskaan. Työpaikalla yritin käydä niin, etten nähnyt lapsia. Palattuani töihin, huomasin kuitenkin sen olevan jonkinlaista terapiaa, vaikka alkuun, monesti, juoksin vessaan, ihan vain siksi ettei kukaan nähnyt suruani. Muutama työkaveri huomasi nopeasti tämän, mutta ymmärsivät ja antoivat onneksi aikaa sulautua takaisin omaan työhön ja sen panokseen.

Käsittämätöntä, että olen nyt tässä, koska ne ajatukset ja tunteet tulee pintaan sykähdyksinä kirjoittaessani...

-----

On uskomatonta ajatella, että meille on siunaantunut niin suloinen pieni poika.
2015 vuonna ei sitä osannut edes ajatella, että koska tämän onnen saisimme edes kokea. Nyt se kaikki on tässä ja vaikka välillä huudetaan kilpaa, niin sitä se tulee varmasti olemaan vielä kun poika on täysi-ikäinen. En sekunttiakaan vaihtaisi pois! Olen ikionnellinen kaikesta ja kaikista!
Molempien perheet saivat tietenkin alussa jo tietää tilanteen, muutamalle ystävät myös kerrottiin. Heidän tuki ja ymmärrys on ollut uskomatonta ja kaikille täytyy antaa suuri kiitos!
Suurin tuki on tullut kuitenkin aviomieheltäni! En osaa edes sanoiksi pukea sitä, miten onnellinen olen hänestä. Itse kun olen oikea tunne hirviö, niin hattua nostan hänelle, kun on jaksanut mun itkupotkut ja edelleen jaksaa!Kiitos Rakas!

-----

Nyt Tuukan jälkeen odottelemme vastauksia tulevasta. Synnytyksen jälkeen istukka lähetettiin patologin tutkimuksiin, jotta katsotaan ettei siitä löydy aiheita uudelle kasvaimelle. Itse olen voinut hyvin, vaikka pelännyt aina silloin tällöin. HCG otettiin 6vk synnytyksestä ja jälkitarkastuksessa sain tietää, että se on hyvin matala, sen puolesta jo uskaltaa ajatella, että kaikki on hyvin.
Nyt odottelemme patologin tuloksia ja sen mukaan suhtaudumme tulevaan.



Tuukka on meidän pienisuuri ihme, johon me nyt panostamme!

4 kommenttia: