torstai 20. helmikuuta 2014

Vohvelit ja mutakakku


Tämän viikon maanantaina tein meille aamiaiseksi vohveleita. Meidän piti tehdä näitä iltapalaksi lauantaina, muttei tehty ja sunnuntainakin, muttei tehty. Siispä päätin tehdä meille aamupalaksi näitä, jotta alkaisi aamu mukavasti. Semperin gluteenittomat jauhot olivat jälleen pääaineena. Pikkusisko sanoi, ettei olisi maistanut ennen niin hyviä vohveleita, eikä kyllä muistanut, että olisi koskaan syönyt vohveleita. Nytpä sitten sai. ♥ 

Gluteenittomat vohvelit:

3 dl Semper jauhoseota
3 dl kylmää vettä
75 g margariinia
1 1/2 dl vispikermaa
1/2 tl suolaa
 
Ohjeet:
Sekoita jauhoseos veteen. Lisää sulatettu rasva. Vaahdota kerma ja sekoita varovasti taikinaaan. Paista vohvelit kullanruskeiksi ja ja laita ne jäähtymään ritilän päälle. Tarjoa välittömästi esim. hillon ja kermavaahdon kera.
n. 8 kpl


Samaisena maanantaina tein meille jälkiruoaksi myös mutakakkua ja sekin valmistettiin käyttäen Semperin gluteenittomia jauhoja. Sain kakusta yllättävän muhkean, kun ajattelin ettei kakku nousisi juuri ollenkaan, mutta kävi päin vastoin.



Gluteeniton mutakakku:

4 kpl munia
2 dl sokeria
2½ dl Semper hieno jauhoseosta
2tl leivinjauhetta
200g voita
150-200g tummaa suklaata (esim. pandan)

Mittaa kuivat aineet kulhoon (ei sokeria) ja sekoita keskenään.
Sulata rasva mikrossa ja sulata suklaa mikrossa (suklaan voit sulattaa puoliteholla 350W ja 30sek välein sekoittaen). 
Lisää lopuksi sulatettu rasva suklaan joukkoon ja sekoita hyvin.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Lisää vuorotellen jauhoseosta ja suklaaseosta munasokerivaahtoon, sekoita.
Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan (laita pohjalle leivinpaperi).
Paista 200°C uunin keskitasolla n. 20 min. (paistoin meillä leivinuunissa ja lämpöä oli n. 200°C)
Kakun on tarkoitus jäädä keskeltä vähän raa'aksi.
Halutessasi koristele jäähtynyt mutakakku tomusokerilla.
Nauti mutakakkua kera vanilijakastikkeen tai vanilijajäätelön.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti