"huutaa hoosiannaaa!"

Aamulla kello soi 06:30. Sammutin kellon ja silmäni suurenivat. Järkyttävä isku! Laitoin käden takaisin samalle paikalle missä oli, ennenkuin aloin sammutamaan herätystä. Yritin kääntää kylkeä, tuntui viiltoa. Miten ihmeessä pääsen sängystä ylös? Miksi juuri nyt? 

Tuntui aivan järkyttävältä yrittää edes nousta saati sitten ajatella nousemista. Hetken kuitenkin pyörittelin silmiäni ja päätin, että nostan itseni ylös. Pääsin! Seistessä ei tuntunut kipua. Otin askeleita. Ei tuntunut pahalta. Vaatekaapille päästyäni, yritin alimmalta hyllyltä ottaa sukkia, TUSKAA! Onnekseni tein mahdollisimman nopeasti tämän ja selvisin. En ole ottanut lääkettä, se ei ole koskaan auttanut selkääni. Olen yrittänyt venyttää, mutta turhaan. Kun seison, jännitän selkää, kun istun, jännitän selkää. Ei kumartumisia. Järkyttävää! Tänään oon ollu ihan täysin rautakankena. Ja se näyttää järkyttävältä. 

Ehkä mä saan itseni vielä kuntoon. Tai tuon selän! Ei tässä nyt muuten mitään, mutta ois kyllä pakko päästä tekemään remonttia. Ja tänään se nyt sitten jää väliin! En voi mennä sinne tapattamaan selkääni, varsinkaan kun pitää vielä päivät olla töissä. Ehkä tää nyt rauhottaa ja rentouttaa. 

Nyt oottellaan, että ystäväpariskunta tulis pitkästä aikaa kyläilemään ja kattomaan mitä me ollaan aikaan saatu. :) ♥ Piristystä tähän iltaan! 

Valinnainen kuva

Tää perjantai päivän postaus jää kyllä yön postaukseksi. Olin nimittäin ensin päivän töissä. Kotiin saavuttuani aloin siivoileen pakastinta, kun isäntä oli sen sulattanut päivän aikana. Sitten se piti vielä täyttää ja otettiin sitten yhdestä tv-tasosta kuvat ja sekin piti pistää myyntiin jo, mutta taitaa suosiolla jäädä huomiseksi. Nimittäin sen verran paljon painaa silmäluomet, että ihmettelen miten vieläkin oon hereillä. Sitkeesti vaan tuntuu jaksavan kroppa. 
Tuossa ennenko alettiin tv-tasoa kasailemaan, syötiin ruoka ja sen jälkeen tuli hirvee kipu vatsaan. :( 
En tiedä miksi ja mistä, mutta ei ollut närästystä. Oli kuin joku olisi puukolla pistänyt kovin selästä vatsaan. Tälläkin hetkellä sattuu selän puolelta, kuumottelee. 
Toivottavasti nyt ei mitään vatsatauteja tähän suuntaan ilmaannu, koska nyt ei olisi semmoisten aika. 
Tää kroppa ei sitä kestä kyl sit yhtään! 

Tänään tai siis eilen vuorossa valinnainen kuva joka onkin sitten kuva haasteen viimeinen kuva, eli nro. 30. Tässä oon pitkään yrittäny miettiä, että minkä kuvan haluan teille julkaista ja lopulta päädyin tähän;

Sara, Sini, minä ja Santeri♥

Mulla ei oo mitään hajua, että koska tää kuva on otettu, mutta hyvän kuvan äiti tai isä on meistä saanut. Me ollaan edelleen keskenämme ihan samanlaisia. Varsinkin minä ja pikkuveli. Yhtä kaheleita. ♥

Tähän on hyvä päättää tämä haaste. 

Ja tähän on hyvä päättää tämä koko päivä. Pitää nukkua hyvät unet, jotta huomenna jaksaa tehdä puuhommia. Toivottavasti pakkanen ei ole liian kireällä päällä aamupäivällä, jotta hommat onnistuu.

Hyvää yötä ja mukavaa viikonloppua! ♥

Epätietoisuus

Tämä tekee minut surulliseksi. 

Epätietoisuus omasta itsestä. Epätietoisuus siitä, mikä sisälläni velloaa. Olenko sairas vai ovatko vatsakivut vain luonnollisia minun kroppaani?

Ammattikoulun alusta asti olen kärsinyt närästyksestä ja kummallisista vatsakivuista. Toisinaan mitään kipuja ei ole ja toisinaan niitä on paljonkin. Yleensä tunnen nopeaa polttoa alavatsalla, toisinaan kauheaa kouristelua ylävatsalla. Joskus tuntuu siltä vain, että vatsa on kuin suuri ilmapallo. Niitäkin päiviä kyllä on, kun ei ole kipuja. Harvemmin syön lääkettä enää, koska tuntuu että se on turhauttavaa. Maitohappoja ja närästyslääkettä tulee otettua viikon aikana pariin kertaan. 

Paras lääke on tällä hetkellä vain miettiä mitä suuhunsa laittaa ja oikeasti mihin kellon aikaan. Muutama ystävä on ihmetellyt ja ehkä naureskellut asialle hieman kun olen sanonut etten voi nauttia alkoholia kello yhdeksän jälkeen. Jos haluan nauttia siitä, pitää se aloittaa jo ajoissa. Ja kyllähän sen toisaalta ymmärtää. Eihän se ole terveellistä enää illalla syödä runsasta ateriaa. Joten ei se juominenkaan hyvästä ole. Mutta ei se juominen ole pelkästään, kyllä minulla on tarkka aika siitäkin koska voin syödä ja mitä voin syödä. 
Viime aikoina en kauheasti ole katsonut sitä mitä suuhuni laitan. Rasvaisimmat, mausteisimmat etc. jätän syömättä. Tiedän sen aiheuttavan hallaa. 

Toiset tottuvat siihen mitä tuntevat. Minä en ole tottunut kipuihini. Olen oppinut säätelemään sitä.

Olin 2012 alkuvuodesta muutaman päivän sairaalassa tarkkailtavana. 
Eräänä lauantai aamuna alkoi järkyttävät poltot. Poltto tuntui ylävatsalla, pallean kohdalta. Päivän aikana otin närästyslääkettä ja päiviystyksen ohjeiden mukaisesti lääkettä. Kun mikään ei enää auttanut ja olin oksentanut sappinesteet, lähdimme mieheni kanssa Loimaan aluesairaalaan. Päivystyksessä minut otettiin vastaan ja sinne sitten jäin. Valkosoluni olivat niin korkealla, että halusivat minut tarkkailuun. Tulehdusta ei kuitenkaan ollut missään. Sen päivän ja yön aikana oksensin sappinesteitä kuuteen otteeseen. Yöllä suonensisäisesti saadut lääkkeet helpottivat oloani. Lääkärit eivät löytäneet kuitenkaan mitään. Minut tähystettiin siellä ollessani ja samaisena päivänä pääsin sitten kotiin. Kivut olivat tiessään. 
Tähystyksessä ei kuitenkaan näkynyt mitään. Koepalat otettiin ja veriarvot. Ei mitään.
Kävin samaisena vuonna, keväällä, uudelleen tähystyksessä. Eikä edelleenkään mitään.
Sen jälkeen ei ole ollut niin kovaa kohtausta. Olen oppinut tuntemaan missä vaiheessa täytyy lopettaa esim. mausteisen ruoan syöminen, jotten saa kipukohtausta. 

Ehkä minunkin kohdallani syyt selviävät joskus.

Tämä vuosi on kuitenkin alkanut ihan hyvin. Viime syksykin meni hyvin, vaikka lieviä kohtauksia onkin tullut toisinaan. On yllättän helppoa kuitenkin elää, kun tietää milloin täytyy lopettaa. Ja nimenomaan täytyy. On pakko. 

Nyt olen löytänyt vatsalleni sopivan kahvin. Watsa kahwin, josta olenkin maininnut täällä pariin otteeseen. Tämäkin aamu aloitettiin sillä. Eikä tunnu miltään. Olen työmaalla juonut kupin tavallista kahvia melkein joka päivä tällä viikolla ja heti huomaa, että se ei vain sovi minulle. Eli tietyistä asioista on luovuttava, jotta tuntee olonsa hyväksi. 

Oman kropan oppiminen on ollut minulle haastavaa. Ei enää. Tiedän ja tunnen.
On helpompaa elää kun osaa elää omien kipujensa kanssa. Osaa kertoa toisille, että miltä tuntuu ja milloin voi jatkaa. Milloin pitää vetää syvään henkeä. 

Onneksi ympärilläni on ystäviä ja rakkaita ihmisiä, jotka ymmärtävät minun tilanteeni. 
Onneksi omistan heidät. ♥
Ilman heidän tukea ja turvaa, en varmaan olisi jaksanut oppia taistelemaan itseäni vastaan. Tällä hetkellä on erittäin hyvä olla. :) 

Nyt ei satu! :)

Huomisen kuvan aiheena on kaikessa kiireessä. 
Huomiseen sitten! ;)