Tehtiin perjantaina pikkusiskon kanssa kakkaavia eläimiä ja vielä syötäviä sellaisia. :D
Idea lähti siitä, kun näin facebookissa videon kakkaavista yksisarvisista, ja isännän innoittamana päätettiin sitten kokeilla tälläisiä. :)
Nyt ajattelin jakaa teille tämän mukavan ja suht helpon ja yksinkertaisen ohjeen.
Aikaa tämä kuitenkin vie lähestulkoon koko päivän, joten näitä varten kannattaa varata vähän enemmän aikaa.
Aivan ensimmäiseksi kirjaan teille keksitaikinan ohjeen:
Vanilja keksit
400 g jauhoja (+ 1 dl extra jauhoja keksien vaivaamiseen)
1 iso muna
¼ tl ruokasoodaa
220 g voita (huoneenlämpöistä)
170 g sokeria
1 tl vaniljauutetta
(jos käytät suolatonta voita, lisää ohjeeseen ¼ tl suolaa)
Uunin lämpötila 175 ja paistoaika on 5-7min. Nämä paistuvat todella nopeaan!
1. Sekoita soda jauhoihin.
2. Laita sulanut voi yleiskoneeseen ja lisää siihen sokeri.
3. Lisää kananmuna, vatkaa huolella.
4. Lisää suurinosa jauhoista.
5. Ota kulho pois koneesta ja lisää vaniljauute, sekoita lastalla.
6. Lisää loput jauhot lastalla sekoittaen.
7. Ota taikina kulhosta ja vaivaa siitä pyörä, kiinteä pallo.
8. Laita elmukelmuun ja jääkaappiin 1-6 tunniksi.
Itse annoimme taikinan olla jääkapissa vain n. tunnin verran. Ja teimme nämä gluteenittomista jauhoista. Oma taikinamme oli siis hiukan murenevaisempaa, kuin vehnäjauhoista tehtynä. Gluteenittomia kun tekee, niin jauhoja saa olla hiukan enemmän mukana, jottei taikina tosiaan murene täysin käsiin ja jääkaapissa sen olisi hyvä olla lähestulkoon tuo 6 tuntia.
Me kuitenkaan emme antaneet taikinan olla koko aikaa, koska oli hirveä hinku päästä syömään näitä luomuksia! :D Joten hosuimme vähän...
Seuraavana vuorossa olikin taikinan leikkaaminen kuuteen osaan ja niiden värjääminen.
Pallo vaivataan pitkäksi, yhtäpaksuiseksi pötkyläksi.
Siitä sitten leikataan kuusi palaa ja ne jokainen värjätään omilla halutuilla väreillä.
Värjätyt pötkylät laitetaan elmukelmuihin ja jääkaappiin odottamaan, paitsi yksi josta muovaillaan yksi pitkä pötkylä ja se laitetaan pakastimeen n.10-15 minuutiksi.
Sen jälkeen otetaan aina yksitellen värjätyistä pötkylöistä jääkaapista ja kaulitaan siitä tasainen levy, joka laitetaan pakkasessa olleen pötkylän ympärille.
Tässä huomaa, miten murenevaisen näköistä meidän taikinamme oli. Sitä oli kovin vaikea työstää, mutta lopputulos oli silti herkullinen.
Jokainen levy kannattaa kaulita juuri oikean kokoiseksi, jotta ei jäisi paljoa "ilmaa" kuorien väliin.
Sen jälkeen kun viimeinenkin kerros on kaulittu ja "asennettu" päällimmäiseksi, laitetaan koko pötkylä vielä pakastimeen n. 4-6 tunniksi.
Kunnon viilennyksen jälkeen otetaan pötkylä pöydälle sulamaan.
Huoneenlämpöisenä sitä on mukava työstää.
Pötkylän sulaessa voit sulattaa vesihauteessa n. 100g valkosuklaata, jolla keksit kiinnitetään toisiinsa.
Itse keitin veden ensin keittimessä ja paloittelin suklaapalat pussiin, jonka laitoin kattilaan. Sinne sitten kiehuva vesi perään ja kansi päälle.
Nopea ja helppo! Eikä tarvitse pelätä, että palaa mikrossa! :)
Sitten työstämään pipareita.
Ensin pötkylä leikataan n. 1 cm kokoisiksi siivuiksi. Jokainen siivu työstetään yksitellen. Kaulitaan keskeltä ja sivuilta, jottei väri paljoa sekoittuisi. Jämä palat voi kaulita keskenään kuitenkin.
Ohuesta levystä otetaan piparimuotilla haluamia eläimiä, meillä oli etanoita, siilejä, oravia ja muumeja. :D
Keskimmäiseen keksiin tehdään reikiä pienellä, pyöreällä muotilla. Sekä veitsellä leikataan pala "perästä", jotta tähdet ja kirjaimet pääsevät liikkumaan ulos. :D
Kuvassa näkyy miten oraviin on leikattu reiät.
Osia kun liität yhteen, älä pelästy jos rei'itetyistä kekseistä tulee palapelinosia.
Jokaisen saat varmasti kauniisti keksien sisäpuolelle piiloon.
Kun alat täyttämään keksejä, aloita se ottamalla ensin keksin keskiosa ja pursota ohuelti sen reunoille valkosuklaata. Sen jälkeen yhdistä se ylä tai alapuolen kanssa keskenään. Seuraavaksi lisäät keksin koloon haluamiasi nonparelleja, meillä oli käytössä tähtiä ja aakkosia. Sen jälkeen lisää valkosuklaata keksin reunoille, ei kuitenkaan aukko kohtaan ja liitä päälle ehjä keksi. Lopputulos on kaunis ja varsin herkullinen! :)Olen pahoillani, että keksin teko kohdasta ei ole kunnollista kuvaa. Yllä oleva kuva on kohta siitä, kun pussissa oleva valksuklaa räjähtääkin käsiin. Suosittelen tässä käyttämään paksua pussia, esim minicrip-pussin tyyppistä pussia.
Lopputulos tosiaan on varsin herkullinen ja kaunis! :)
Tässä teille vielä päivän päätteeksi piristys video kakkaavasta muumista! :D
Ja jos jotain epäselvyyksiä tulee, niin ota rohkeasti yhteyttä! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti