Aamulla lähdin aikaisin työmaalle hommiin. Aamun ensimmäinen säikäytys tuli siinä kohtaa, kun olin häärännyt eteisen ja etupihan välillä ja kun olin menossa käymään sisällä vielä kerran, olikin isäntä ovella yhtäkkiä seisomassa. Jumankekka, kun sitä ihminen pelästyy!! :D
No mutta onneksi nousi ja tuli pelastamaan minut, jotta sain itselleni valot pyörään, etten pilkko pimiässä joutuisi polkemaan.
Päivä kului mukavasti ja kotiin lähtiessä alkoi sitten minun tuurilla satamaan, kun piti sitten suoraan töiden jälkeen lähteä Turkuun shoppailemaan. Onneksi en sentään kastunut paljoa, ettei mennyt aikaa kuivatteluun!
Turkuun lähdettiin mahtavin fiiliksin! Ostoslista oli mukana ja mielessä hinnat joita lähdettiin vertailemaan tulevaa varten. Ja mitä mukavinta, mentiin pitkästä aikaa miehen kanssa katselemaan ja tietysti ostelemaan ja oli todella rentouttavaa. :) ♥
Shoppailun jälkeen ajatusten juoksu alkoi hidastua. Yksi puhelu saattaa tehdä paljonkin yhteen päivään. Asiat kuitenkin selviävät aina, joten mitä niitä murehtimaan! :')
Oskun sanoin "Lila lehmä on saapunut kaupunkiin!" :D |
Nämä kaksi kuvaa ovat kyllä parhaat tältä päivältä, joten ne julkaistankoon! :P
Kyllä! Joulu on ovella! Ensimmäinen glögi korkattu! :P |
Ilta jatkui meidän V-S keskustanuorten kokouksella. Mahtava fiilis ja hienosti porukkaa mukana! Paljon uusia ideoita saatiin ja paljon porukkaa on lähdössä meidän Liittokokoukseen Mikkeliin parin viikon päästä (sitä odotellessa!!).
Paljon hyvää ja hieman huonoakin tälle päivälle. Onneksi oma mies on vaan maailman paras, varsinkin kun sitä suurinta halausta kaivataan päivään! ♥
Seuraavassa kappale, joka on sopiva mielestäni tähän päivään, ainakin osittain.
Siltä ainakin tuntuu...
rakkaudella S ♥
Sinulle on haaste blogissani :) http://betrinas.blogspot.fi/2013/10/haaste.html
VastaaPoista