Minä ainakin, mutta tällä kertaa ei ollutkaan äidin leipomukset tarjolla vaan vain muistot.
Viime sunnuntaina, äitienpäivänä, saimme maistaa maailman mahtavinta valkosuklaajuustokakkua.
Itse en ole koskaan kokeillut juustokakkua, mutta nyt siihen tuli muutos!
Sain nimittäin juuri valmiiksi (jääkaappissa jähmettymässä) dominopätkisjuustokakun. Sitä saadaan sitten illalla maistella ja toivottavasti onnistuu ensimmäisellä kerralla hyvin.
Olen aina rakastanut ruoanlaittoa ja nimenomaan RUOKAA! Ja kuka nyt ei söisi kun jotain on tarjolla? Ja varsinkin herkkuja...
Meillä ei ole vielä keittiötä, joten ruoanlaitto on tehnyt viimeiset puolitoista vuotta tiukkaa. Grilli, mikro ja kaasuliesi ovat olleet kovassa käytössä. Ajatus silloin siitä, että keittiö on remontissa ja sen valmistuminen kestää, oli jännittävää. Nyt sitä miettii, että millainen se mahtaa olla, vai onko millainenkaan. Mutta tähänkin asti ollaan selvitty ilman sitä uunia sekä liettä, joten miksi ei tästä eteenpäinkin?
Itse olen todella äkkipikainen ja kaiken pitäisi tapahtua samantien ja remontin suhteen varsinkin. Asiat vain eivät mene niinkuin niiden toivoisi menevän. Olen ollut erittäin kärsivällinen ja pitkäjänteinen ja tulen sitä olemaan jatkossakin, tiettyjen asioiden suhteen.
Se oma koti olisi hienoa saada jo valmiiksi ja päästä lieden ääreen tekemään aamiaista ja illallista ja mitä mahtavimpia herkkuja avopuolisolle, mutta sitä saadaan vielä hetki odotella.
Kevät on pitkällä ja kesä on näillä näkymin jo kynnyksillä, lämmön puolesta. Vielä olisi kaksi viikkoa töitä esikoulussa, eskaritätinä. Fiilikset menee päivä päivältä haikeammiksi ja se tuntuu vaikuttavan omaan jaksamiseen. Viime aikoina on sattunut yhtä sun toista omituista, varsinkin minulle. Ja harmittavaisinta on, että tunnun nyt jatkuvasti olevan sairauslomalla, tälläkin hetkellä vasemman jalan vuoksi. Urheilu on raastavaa hommaa!
Mutta niistä fiiliksistä vielä...
Voin sen verran sanoa, että viime vuosi, työmaalla, on ollut mielestäni paras tähän mennessä. Työtoverit, lapset ja työskentely ylipäätään, ovat tuottaneet itselle lisää tulosta ja kokemusta. Tunnen itseni paljon vahvemmaksi ja "isommaksi". Suurin kiitos siitä kuuluu työparilleni, joka on kuunnellut ja auttanut ja jonka kanssa on ollut mahtavinta tehdä työtä. Tätä vuottan ei nopeasti unohda! Monen monta asiaa on pohdittu, monen monta asiaa on ratkaistu. Ja tässä sitä ollaan, kynnyksellä päästää esikoululaiset ensi syksynä kouluun ja kynnyksellä erota työtovereina. Toivon kuitenkin, että työn ulkopuolinen ystävyys säilyy, vaikkakin yhteinen työmme päättyy.
*snif* ♥
Kiitos sinulle siis! ♥
"Kedolta kerään auringon kimalteen,
muistojen nauhan sen helmistä teen.
Kauneimmin hohtavat helmet nuo,
joissa ajatukseni rientävät sun luo."
muistojen nauhan sen helmistä teen.
Kauneimmin hohtavat helmet nuo,
joissa ajatukseni rientävät sun luo."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti