tiistai 19. helmikuuta 2013

Aamua

Hyvää huomenta! Ja nimen omaan huomenta! 
Meikäläisellä menossa hiihtoloma ja kun saisi nukkua about yhdeksään ainakin, niin sitten meikä herää siinä seittemän aikaan ihan pirteenä ja vielä väkisin yrittää nukkua. Eihän siitä mitään tullut!

Tosiaankin, hiihtoloma alkoi tuossa viime perjantaina ja eilen tuli lusittua ensimmäinen päivä tästä viikosta. Tänään pitäisi sitten jatkua meidän taloprojektimme. Katsotaan kauanko sitä sitten tehdään, että missä vaiheessa alkaa vatsa kiertämään, kun on tuota vatsatautia ilmeisesti täällä suunnalla nyt liikkeellä ja siltä se on vähän vaikutellut tässä tämän viikon alussa.. Not nice at all!  Sitä tässä sitten on jännityksellä odoteltu, mutta ei ainakaan vielä ole tullut. Gefilusjuomia tuli eilen kaupasta osteltua ja kyllä niitä on sen jälkeen sitten vedeltykin.

Niukan aamupalan jälkeen olikin mielenkiintoista tulla jo hiukan ennen kahdeksaa koneelle, kun yleensä lähden sitten töihin suoraan koneella oltuani, mutta tänäänpä en lähde, saati sitten koko viikkona. 

Ohjelmaa riittää tälle viikolle, toivon että ehdin kaiken totetuttaa! Remontti on siis se tärkein tällä viikolla, toisena tulee keittiöliikkeiden läpikäyminen ja sitten kolmantena on ystävät! Jospas pääsisi kaffitelemaan immeisten kanssa jossakin vaiheessa tällä viikolla. Luultavasti käyn sitten ennen keittiöliike reissua tai sen jälkeen sitten illan päätteeksi. Sitten sen näkee, miten viikko todellisuudessa menee.
Ja tulipa juuri mieleeni! Että pitäisi tämän viikon aikana myös laittaa muutamia tavaroita myyntiin kirppikselle tuonne facebookkiin, Kyrön osastolle ja sitten luultavasti tori.fi sivustolle myös. Olisi kosketinsoittimia myynnissä ja muuta jännä. Jos vain ehtisi katsomaan niistä kuvat ja muuten kaikki kuntoon, niin saisi sitten homman hoidettua. Voi olla, että menee loppuviikkoon vasta, mutta olisi sekin saavutus, jos niinkin pian saisin ne hoidettua. Oikeasti! :D

Viikolle on tiedossa paljon menekkiä, joten toivotaan että tästä selvitään täysin terveinä!

C Ya!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti