lauantai 12. toukokuuta 2018

Lauantai

Tänä äitienpäivää edeltävänä lauantaina vietetään erityistä päivää.
Tänään vietetään Lapsettomien lauantaita.


Avaan teille hieman...

2015 syksyllä saimme pariinkin otteeseen iloisia, mutta lopulta surullisia uutisia.
Saimme 2015 joulukuussa tiedoksemme, että lapsi haaveet jäävät rypäleraskauden myötä toviksi meidän kohdalta pois. Tulen teille avaamaan näitä tunnelmia vielä enemmänkin, mutta haluan tällä nyt avata pienesti teille jo. Käsiteltävää on ollut paljon ja tekstiä on tulossa varmasti paljon, mutta tässä pieni ajatusten aukaisu ja lähinnä itselle tämä on suuri askel.

--

Nyt kuitenkin, 2018, uskallan jo ajatella eritavalla. 

Huomenna, 13.5.2018 sunnuntaina, uskallan uskoa jo.

Saan viettää ensimmäisen äitienpäiväni. Herätä aamulla tietäen, että pieni poikamme tuhisee vieressämme ja että minusta on vihdoin tullut äiti ja meistä on tullut PERHE. ♥♥♥


2 kommenttia: