keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Vuosikatsaus vol. 1

Ajattelin tehdä teille pari vuosikatsausta näin ennen kuin tämä vuosi päättyy ja alkaa vuosi 2016.

Meidän vuosi on ollut vaikka ja mitä täynnä.
Iloa, naurua ja onnea, mutta myös surua ja tuskaa.

Nyt yritän tiivistää teille pariin postaukseen ne tärkeimmät hetket tältä vuodelta...


Vuosi 2015 aloitettiin juhlistamalla pikkuveljen 18-vuotis syntymäpäiviä!
Suloinen, pieni ja viaton pikkuveli, joka on jo aikuinen ainakin iän puolesta.



Tammikuussa myös valmistui meidän kodinhoitohuoneen remontti, lukuunottamatta listoja, jotka vieläkin oottaa paikoilleen laittoa. Hyvältä se kuitenkin näyttää, vai mitä? :)



Vuosi 2015 oli postausten puolesta hiljaisempi vuosi. Tuntui että aikaa ei riittänyt tai sitten ei löytynyt fiiliksiä kirjoittelemaan niin usein. Onneksi muutamia muistoja on jaettu tänne teille ja onhan ne itsellekin pieniä muistutuksia siitä mitä me oikeasti tänä vuonna on tehty...

Helmikuussa jaoin teille mun smoothie-kakun ohjeen ja se on muuten mun blogin luetuin postaus, tällä hetkellä on reilut 1400 näyttökertaa. Kiitos


Töiden puolesta alkuvuonna oon jakanut mun auringon joka todellakin tuo hymyn huulille työpäivien aikana. Olen kiitollinen mun upesta työporukasta joka mulla on! Ihan mahtavaa, että juuri TE olette mun työtovereita!


Tänä vuonna oon sairastellut paljon, todella paljon! Olen hämmentynyt siitä, miten nopesti vastustuskyky voi oikeasti laskea, enkä tiedä edes miksi...

Huhtikuussa oli Eduskuntavaalit ja kävin antamassa ääneni! Kävitkö Sinä?
Yllättävää, mutta meillä oli "kisakatsomo" kotona ja pidettiin peukkuja mein nuorien puolesta!
Hieno joukko nuoria saatiin Keskustan joukkioon Eduskuntaan!

Tälläinen tuli myös testattua keväällä.
Ihana banaanisuklaahyve on parasta valmistaa kunnolla tummuneista banaaneista. :)

Kevään edetessä päätin taiteilla meille ihan omanlaisen keittiöjakkaran. Tuskin kenelläkään on tälläistä samanlaista, kuin meillä. Vai kuka tunnustaa omistavansa samanlaisen keittiöjakkaran? ;)



Meidän Juhannus oli tänä vuonna voileipäkakusta ja hyvästä seurasta valmistettu. Eikä yhtään kyllä harmita, ettei lähdetty mihinkään. Kunhan seura on paras ja löytyy ruokaa, niin kotoa ei tarvitse mihinkään poistua.



Tässä vuosikatsaus vol. 1.

Huomenna tulee loppuvuodesta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti