perjantai 4. syyskuuta 2015

Pätkiskakku Rakkaalle ❤

Isännällä oli syntymäpäivä tällä viikolla ja päätin sitten, että kun kotiin saapuu kertausharjoituksistaan, saa hän kunnon suklaakakun. :) Ja TODELLA suklainen kakku tulikin. :P
Tässä teille ohje ihanaan pätkiskakkuun:
Aineet:
4 dl jauhoja
3 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
4 rkl kaakaojauhetta
150 g sulatettua voita
2 dl maustamatonta jogurttia
1 ½ pussia pätkiksiä
3 kanamunaa
Kuorrutus:
200 g tummaa suklaata
100 g voita
Pinnalle rouhittuja pätkiksen palasia
TeeNäin:
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon pätkikset hyvin sekoottaen.
Sekoita joukkoon jogurtti ja munat.
Lisää jauhot hyvin sekoittaen (ei tarvitse vatkata koneella).
Laita taikina voideltuun ja korppujauhoitettuun vuokaan (itse käytin irtopohjavuokaa, joten lisäsin pohjalle vielä leivinpaperin).
Laita uuniin 175 asteeseen n. 45 minuutiksi.
Kumoa kakku heti kuumana varovasti ja annan jäähtyä.
Sulata suklaa ja voi mikrossa, varovasti!
Levitä suklaa kakun päälle ja lisää pätkisrouhe koristeeksi.
Sitten ei kun nauttimaan! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti